Yrittäjän päiväkirja – Viikko 1: kaaosta, epätoivoa ja onnistumisen tunteita

Maanantai

Aamulla varmistan, voiko Kimi mennä hoitoharjoitteluun päiväkotiin. Päiväkodin puhelin on jäänyt vahingossa kiinni loman jäljiltä. Soitan useamman kerran, kunnes keksin ottaa päiväkodin johtajaan yhteyttä. Kyllä, Kimi voi mennä sinne, hyvä. Seuraavaksi mummille viesti, etten tarvitse hoitoapua.

Huomaan olevani jännittynyt kuin tikku ja en ole saanut edellisenä iltanakaan unta. Muutaman tunnin päästä on tiedossa haastattelu paikalliseen sanomalehteen ja yritän kelata päässäni eilen kirjoitettuja muistiinpanoja Kodareiden toiminnan johtoajatuksesta. Jeps, niin hassulta kuin se kuulostaa, olen kirjoittanut kaiken ylös koodauskursseista sekä pedagogiikasta omien ajatusteni höystämänä. Pelkään, että jännityksen takia jää asioita sanomatta, haluan saada ihmisten tietoon, kuinka intohimoisesti ja aidolla sydämellä Kodareissa toimitaan. Asioita lähestytään monelta eri kantilta ja taitoja päästään testaamaan käytännönläheisesti useammalla laitteella, miksi minulla ei ollut tällaista koulussa? Onkohan nykyään…

Kaiken tämän pohtimisen välissä keitän puuroa, pakkaan reput, etsin reppuja, pissatan koiran, pyyhin pöydät, selvitän riitoja eli sitä kaikkea, mitä me vanhemmat teemme. Yritän myös kertoa rauhallisesti nuorimmaiselleni, että äiti kyllä tulee hakemaan ruoan jälkeen. Unohdinko mainita, että keskimmäinen poikani tulee haastatteluun mukaan, näyttämään millaisia koodausharjoituksia lapset tekevät. Ai niin ja vanhin lapsistani lähtee kouluun itse, missä on puhelin, onko se ladattu? Niin ja pissatinkohan koiran, mitäs se tuossa seisoo nenä kohti ruokakuppia, mielestäni annoin jo ruoan. Lähdetään!

Illalla sängyssä pelottaa ja jännittää. Mitenköhän se haastattelu meni? Googlettelen rentoutusharjoituksia ja pohdin koko yritystoiminnan lopettamista epätoivontunteiden keskellä. Olen varma, että annoin itsestäni ja koodauskursseista täysin tumpelon kuvan. Miksi lähdin tähän mukaan. Otan taas kymmenennen kerran puhelimen käteen ja eksyn Hämeen Sanomien sivuille, hei se juttu on jo täällä! Ostan kädet täristen lukuoikeuden, hiivin vessaan, laitan silmälasit päähän ja aloitan lukemaan. Helpotuksen tunne valtaa sydämeni ja pääsen irti mieltä riivaavasta ahdistuksesta; miten toimittaja on osannutkaan kirjoittaa näin kivasti ja löytänyt juuri ne avainkohdat lauseistani, sähköpostistani ja mielestäni. Nukahdan viimein.

Tiistai

Aamupäivän kolmetuntinen ilman lapsia menee kuin hujauksessa. Kerkeän siinä ajassa juttelemaan mummini kanssa kaksi kertaa, soittamaan Hämeen Sanomiin pyytääkseni julkaistun haastattelun avaamista kaikkien luettavaksi (päästiin Miron kanssa lehden kanteen!), puhelin palaveeraamaan Kodareiden Suvin kanssa sekä päivittämään blogini/yritykseni facebook sivua. Päätän, että huomisaamusta pyhitän kaksi tuntia opetusmateriaalien tekemiseen, enkä avaa edes sähköpostia ja saan kolmen tunnin materiaalit valmiiksi kerralla!

Koodia portfoliosta

Illalla suoritan vielä sadan päivän koodaushaastetta eli koodaan tunnin päivässä sadan päivän ajan. Tunti taisi muuttua kolmeksi ja pääsen taas puolen yön maissa yläkertaan. Iltapesulla kyylään kylpyhuoneen pintojen nuhjuisuutta miettien, missä välissä hinkkaisin tämänkin huoneen lattiasta kattoon asti puhtaaksi. En missään ja nukahdan.

Keskiviikko

Pakataan uninallet Ryhmä Hau -reppuun, ensimmäinen VIRALLINEN hoitopäivä ja Kimin on tarkoitus nukkua päiväunet hoidossa. Minulla on tiedossa 5 h 15 min työaikaa yhtä soittoa putkeen!

Bullet journal -kalenterini tursuaa työtehtävistä, kun asetun keittiön- eli työpöytäni ääreen klo 9:11. Verhot auki – en ole missään luolassa – teevesi kiehumaan, radio päälle, pari kuvaa blogia varten, kirjaan aamu fiilikset ylös ja kello herättämään 11:30. Työskentelen rauhassa ja saan suunnitellun homman valmiiksi ennen kellon pirahtamista, jes, hyvä fiilis. Hoitelen vielä kaikkea epämääräisiä pikku asioita loppu päivän ja lähden päiväkodille 14:05.

Työpöytäni

Sydämeeni sattuu, vaikka tiedän tämän kuuluvan asiaan: päiväunet ei onnistuneetkaan ja vastassa odottaa itkua tuhertava pieni poikani. Otetaan aikalisä – koska pystyn sen yrittäjänä tekemään eikä opetustunnit ole vielä alkaneet -jatketaan tutustumista rauhassa ja haen jatkossa Kimin kotiin nukkumaan. Mieltä lämmittää hieman, kun haen eskarilaiseni koululta, hän on viihtynyt oletetusti pidemmän päivän, ei ole jäänyt jalkapallopelit kesken vaan on saanut leikkiä ja pelailla rauhassa.

Torstai

Apua, aamulla tuli ylimääräinen meno lääkäriin ja työpäiväni typistyi 1,5 tuntiin! Saankohan kaikki valmistelut tehtyä ennen kurssien alkamista. Onneksi on vielä ensi viikko aikaa, jospa päivät eivät olisi näin rikkonaisia. Tuntuu kuitenkin hienolta, kun saan printattua langattoman yhteyden avulla tarvittavia papereita, kerrankin jokin asia toimii helposti. Aamupäivä sisältää palkanlaskua, laskujen maksua ja alv-ilmoituksia sekä toisen opintokokonaisuuden opetusmateriaalin kirjoittamista.

Fiilistelen vielä Leevi and the Leavingsin kappaletta sekä bullet journalin toimivuutta. Mainittakoon, että oma bullet journal on täysin karu, tavoitteenani on saada se toimivaksi kalenteriksi ja helpotti, kun ymmärsi, että ulkoasua voi sitten joskus parannella, jos jaksaa ja haluaa.

Ai niin ja sainhan minä tehtyä töitäkin vielä Kimin päikkäriajan, josta puolet meni Suvin kanssa palaveeratessa: kyselin kesän työaikatauluista, käytiin läpi ensi viikkoa ja annettiin vertaistukea (suuri osa työajasta kun meillä menee yksin kotona työskennellessä). Pohdittiin vielä Hämeenlinnan ryhmiä viestien välityksellä, sittenhän olikin kiire herättämään Kimiä sekä laittamaan pyykkejä, hakemaan Miroa ja täyttämään astiapesukonetta. Pissatinkohan Pala-koiran?

Torstai-iltapäivä sisälsi allergialapun hakemista ja toimittamista eskariin, kaveriperheen kyläilyä & yhdessä piirtelyä. Illalla vein Palan lenkille ja laittelin Hämeen Balettiyhdistys ry:n facebook sivua kuntoon. Nukkumaan meno viivästyi taas!

Perjantai

On aika karua herätä ja lähteä suoraan hoitoon ilman aamupalaa. Saa sen aamupalan siellä hoidossa, mutta mikä tunne itselläkin mennä kahteen hoitopaikkaan ilman kahvia. Voi minun poikia! Olisikohan se aamupala kotona sittenkin parempi. Olen horroksessa vielä 9:30 ja päällimmäisenä tunteena on väsymys ja kiukku, mutta tiedän sen johtuvan liian lyhyistä unista. Pohdin, että tuntuukohan pojista samalta. Ei ihme, että kiukuttaa kun ei saa kunnolla herätä ja latautua rauhallisen aamupalan edessä. Saan kuitenkin olla läsnä kotona, kun tyttäreni lähtee kouluun, se on plussaa.

Sähköposti ja some on taas kiinni, päätin, että saan fiilikseni paperille aamupäivällä ja pääsen julkaisemaan blogikirjoituksen tänään. Tunteiden skaala viikon kuluessa on laaja ja enpä usko, että se kauheasti muuttuu tulevien viikkojen aikana. Sitähän tämä vanhemmuutena oleminen on, riippumatta siitä, onko yrittäjä, työntekijä tai työtön. Kaaosta, epätoivoa ja onnistumisen tunteita, siinä meidät kaikki pyöritellään, pitäkää silti unelmistanne kiinni! Ihanaa viikonloppua jokaiselle!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *